1.3. Digitaalisen nuorisotyön pilarit

Nuorisotutkija Tomi Kiilakoski on pohtinut digitaalisen nuorisotyön suhdetta nuorisotyön yleisiin tavoitteisiin. Katso tästä hänen haastattelunsa aiheen tiimoilta.

Digitaalisen nuorisotyön pilarit

Professori Dana Fusco (2012) kuvaa nuorisotyön suurinta haastetta seuraavasti: ”Tarve määritellä, keitä me olemme, mitä teemme ja miksi teemme sitä, ei ole koskaan ollut näin tärkeä.” Hänen mukaansa nuorisotyön on kyettävä aiempaa tietoisemmin sanallistamaan toimintaansa sekä aukaisemaan sen luonnetta ja tavoitteita. Kaikki haasteiden luonnehdinnat nostavat esiin ongelman. Samalla kun kerrotaan, että jokin on kehittämistehtävä tai ongelma, sanotaan, ettei tätä olla osattu hoitaa aiemmin tarpeeksi hyvin. Kokemukseni perusteella kärjistäisin näin: helpointa nuorisotyössä on puhua siitä, mitä tehdään. Pelataan biljardia nuorisotaloilla, ohjataan nuoria verkossa, järjestetään päihteettömiä tapahtumia. Vähän vaikeampaa on puhua siitä, miten tehdään: millä tyylillä ohjataan tai millaisin periaattein ja lähtökohdin tapahtuma järjestetään. Melkoisen vaikeaa on aukaista toiminnan taustalla olevia tavoitteita ja kuvata sitä, millainen prosessi toimintoja tekemällä rakentuu. Vielä tätäkin vaikeampaa on kysyä, millaista yhteiskuntaa toiminnan halutaan rakentavan. Silti myös nuorisotyö, kuten kaikki muukin nuoria tukeva ja kasvattava toiminta, osallistuu yhteisen todellisuuden luomiseen jonkinlaiseksi ja vaikuttaa siihen, millainen tulevaisuuden yhteiskunnan on mahdollista olla.

Voi ajatella, että Fuscon haaste kohdentuu myös digitaaliseen nuorisotyöhön, kahdesta syystä. Yhtäältä digitaalista nuorisotyötä on helpompi yhdistää nuorisotyön olemassa oleviin palveluihin, kun on muodostettu yhteinen näkemys siitä, mitä digitaalinen nuorisotyö on ja mitä sen avulla tavoitellaan. Toisaalta nuorisotyön tarkasteleminen vain nuorisotyön sisältä käsin alkaa olla mennyttä kauraa. Tulevaisuudessa moniammatilliset palvelut kasvattavat merkitystään sekä nuorten että heidän kasvuyhteisöjensä näkökulmasta. Myös moniammatillinen työ helpottuu, kun pystytään kuvaamaan, mitä toiminnalla tavoitellaan.

Digitaalista nuorisotyötä määriteltäessä tulisi jollakin tapaa pystyä vastaamaan yllä kuvattuihin haasteisiin: aukaista välineet ja areenat; kuvata toiminnan oppimisympäristö; kertoa ohjaamisen tavat ja menetelmät; ilmaista tavoitteet; hahmottaa se ihannekuva yhteisöstä ja yhteiskunnasta, joka toiminnan kautta rakentuu. Tämä ei ole mikään helppo tehtävä. Tehtävää saattaa hankaloittaa vastakkainasettelu luovan sekä tekemiseen keskittyvän toiminnan ja byrokraattisen sekä teoreettiseen pohdintaan uppoutuvan toiminnan välillä.

Olemme pohtineet nuorisotyön luonnetta, menetelmiä, tavoitteita ja tekemisen tapoja viisi vuotta kestäneessä tutkimus- ja kehittämishankkeessa aluksi Kokkolan, sittemmin myös Hämeenlinnan, Kouvolan, Oulun ja Tornion nuorisotyöntekijöiden kanssa. Näiden vuosien kuluessa olemme eri tavoin kuvanneet nuorisotyön luonnetta. Toiminta on edellyttänyt käsitteiden määrittelyä – käsitteet ovat työkaluja, joilla asioita pääsee möyrimään. Se on edellyttänyt myös itsekritiikkiä: ammattikunta, joka ei pystyisi arvioimaan omaa toimintaansa kriittisesti ja ajattelisi kaiken nuorisotyössä tehtävän olevan automaattisesti tärkeää, olisi sokea itselleen. Ennen kaikkea se on edellyttänyt sen pohtimista, mistä nuorisotyössä perimmältään on kyse.

Vastauksemme kysymykseen nuorisotyön luonteesta nojaa kolmeen näkökantaan. Ensimmäiseksi olemme ajatelleet, että nuorisotyössä on kyse kasvatuksesta. Emme ole muodikkaasti halunneet puhua nuorisotyöstä vaikkapa koulujärjestelmän ulkopuolisena (non-formaalina) oppimisena. Puhumalla nuorisotyöstä kasvatuksena olemme korostaneet, ettei nuorisotyö tietenkään tue mitä tahansa oppimista. Nuorisotyöllä on arvoperusta ja suunta. Viime kädessä kyse on nuoren hyvän elämän tukemisesta – siitä, että nuorella olisi kyky toteuttaa juuri niitä mahdollisuuksia, joita hänessä ainutkertaisena ihmisenä on. Juuri tätä kasvatus on. Näkemys kasvatuksesta vain tuputtamisena sekoittaa kasvatuksen ja koulutuksen keskenään.

Toiseksi olemme korostaneet, ettei nuorisotyö ole mikään pistemäinen tapahtuma. Siksi puhe nuorten kohtaamisesta tässä ja nyt – niin tärkeää kuin se joskus onkin – voi olla harhaanjohtavaa. Nuorisotyön eri työmuodoissa toiminnan kesto vaihtelee. Joidenkin nuorten kanssa toimitaan vuosia. Toiset kohdataan vain ohimennen. On selvää, että tällöin myös toiminnan tavoitteet ja niissä saavutettavat tulokset ovat erilaisia. On kohdistettava katse nuorisotyön prosesseihin, siihen kohtaamisten ketjuun, joita eri työmuodoissa tehdään. Ajattelemme myös, että juuri prosessi on se, mihin nuorisotyön kuvaamisessa pitää keskittyä. Katsetta ei kannata kohdentaa ensisijaisesti vain tavoitteisiin tai oppimistuloksiin.

Kolmanneksi olemme korostaneet, että nuorisotyön kasvatuksellinen prosessi tuottaa suotuisia tuloksia – mutta etukäteen voi olla hankala arvioida, mitä tulee tapahtumaan ja millaisia tuloksia ovat. Nuorisotyötä ruokkii luottamus siihen, että lähtemällä liikkeelle toimimaan nuorten kanssa saadaan aikaan suotuisia oppimistuloksia. Nämä tulokset taas kumpuavat siitä, että prosessi itsessään on hoidettu nuorisotyöllisesti laadukkaasti, siten, että nuorisotyöntekijä on onnistunut olemaan nuorten tukena, mahdollistamassa heidän toimintojaan.

Yhdessä kolme näkökulmaa tuottavat seuraavan määritelmän: ”nuorisotyö on tavoitteellista kasvatuksellista toimintaa, joka rakentaa prosesseja, joiden varassa nuorisotyön tavoitteiden on mahdollista toteutua” (Kiilakoski, Kinnunen & Djupsund 2015). Tätä määritelmää käyttäen voidaan digitaaliselle nuorisotyölle esittää seuraavat kysymykset: Millainen on digitaalisen nuorisotyön prosessi? Mitä siinä tapahtuu? Kauanko se kestää? Työskennelläänkö siinä ensisijaisesti yksilönuoren, nuorten ryhmien vai yhteisöjen tasolla? Millaisia tavoitteita toiminnalla on? Millaisia tuloksia toiminta tuottaa nuorille ja heidän suhteisiinsa toisiin nuoriin, aikuisiin, palveluihin ja yhteiskuntaan? – Ja vielä hankalammin voi kysyä: onko digitaalinen nuorisotyö oma prosessinsa (jossa tavoitteena on esimerkiksi auttaa nuoria toimimaan ryhmänä lähtökohtaisesti teknologisessa maailmassa) vai onko se vain osa jotakin toista prosessia (jolloin tavoitteena on esimerkiksi tiedottaa verkossa tapahtumista)?

Prosessit eivät tietenkään muovaudu nuorisotyössäkään tyhjiössä. Niihin vaikuttavat nuorisotyön olemassa oleva historia, perinteet, uskomukset – koko nuorisotyön eetos. Näistäkin on toimintaa suunniteltaessa hyvä olla tietoinen. Nuorisotyön tavoitetta, eetosta, prosessia ohjaavaa kehystä voi lähteä tarkastelemaan ruotsalaisen tutkijan Torbjörn Forkbyn esittelemien pilarien kautta. Forkbyn mukaan nuorisotyötä Ruotsissa on ohjannut läpi historian viisi näkökulmaa. (Forkby & Kiilakoski 2014.) Ajattelen pilareista näin: niitä voi käyttää sen pohtimiseen, onko nuorisotyö tarpeeksi kattavaa, jos joku pilareista puuttuu tai jokin ylikorostuu muiden kustannuksella.

DEMOKRAATTINEN PILARI kuvaa nuorisotyön tehtäväksi vahvistaa nuorten kykyä toimia kansalaisina. Tämä tapahtuu luomalla nuorisotyöhön erilaisia oppimisympäristöjä, joissa demokraattista päätöksentekoa saadaan harjoiteltua. Lisäksi on vaikutettava myös nuorisotyön ulkopuolisiin ympäristöihin.

PEDAGOGINEN PILARI viittaa siihen, että nuorisotyön toimintojen pitäisi vahvistaa nuorten kasvua ja tukea heidän kykyjään. Nuorisotyössä ei näin ollen ole kysymys pelkästään hauskan toiminnan järjestämisestä tai viihteen tarjoamisesta itsetarkoituksellisesti. Tämä erottaa nuorisotyötä muusta vapaa-ajan palvelutuotannosta.

TERVEYDELLINEN PILARI kuvaa sitä, kuinka nuorisotyössä on pyritty tukemaan terveitä elämäntapoja. Nuorisotyön tulisi edistää nuorten terveyttä, suojella heitä sekä kamppailla terveyttä uhkaavia asioita vastaan.

KULTTUURISEN PILARIN mukaan nuorisotyön pitäisi huomioida nuorten esteettiset tarpeet ja sen pitäisi auttaa nuoria löytämään keinoja ilmaista itseään. Nuorisotyön pitäisi olla kartalla nuorten ilmiöistä ja tukea nuorille tyypillisiä toimintamuotoja.

SOSIAALIPOLIITTINEN PILARI korostaa, että nuorisotyön tulisi ehkäistä sosiaalisia ongelmia. Erilaisia kohdennettuja toimia voidaan kohdistaa niihin nuoriin, jotka tuntuvat kaipaavan tukea tai vahvistamista.

Miltä digitaalinen nuorisotyö näyttää, kun sitä katsotaan pilarijaottelun lävitse? Ainakin terveydellinen pilari näyttää olevan vahva. Nuorisotyöntekijät mieltävät nimittäin yhdeksi tehtäväkseen suojella nuoria netin ja digitaalisten kulttuurien haittailmiöiltä. Kohdennetut chatit ja tavat tukea nuoria osoittavat, että myös sosiaalipoliittinen pilari voi hyvin. Aloitekanavat ovat esimerkki demokraattisesta pilarista. Erityisesti järjestöillä on joukko nuorten kasvua tukevia sivustoja ja toimintoja.

On löydettävissä esimerkkejä eri pilarien näkymisestä digitaalisessa nuorisotyössä. Näyttää kuitenkin siltä, että nykymuodossaan digitaalista nuorisotyö ei täysimääräisesti hyödynnä kaikkia pilareita. Turvataidot korostuvat esimerkiksi itseilmaisun, vertaistoiminnan tai demokraattisen osallistumisen kustannuksella (Tuominen ym. 2016). Tällöin voi esittää kysymyksen, olisiko se jotenkin täydempää nuorisotyötä, jos kaikki pilarit tulisivat vahvasti esille.

Digitaaliseen nuorisotyöhön liittyy väistämättä uusien laitteiden opettelua, uusien käyttöympäristöjen pohdintaa ja erilaisiin teknisiin järjestelmiin tutustumista. Tämä tarkoittaa, että välinetason kysymyksiä joudutaan pohtimaan enemmän kuin muussa nuorisotyössä. Kasvatuksessa olennaiset kysymykset eivät kuitenkaan koskaan ole välineellisiä, ne ovat kasvatuksellisia. Tämän takia painopisteen tulisi olla digitaalisen nuorisotyön prosessin pohdinnassa, tavoitteiden asettamisessa ja niiden toteutumisen arvioinnissa nykyistä enemmän. Katseen tulisi olla prosessissa, jonka kautta nuorten maailmaan kehkeytyy iloa, oppimista ja mahdollisuutta vaikuttaa. Toiminta ilman tavoitteita on ajelehtimista; tavoitteet ilman toimintaa unennäköä.


Artikkeli on julkaistu Kohti digitaalista nuorisotyötä -teoksessa. Kirja on tilattavissa maksutta Verken sivuilta: www.verke.org/julkaisut.


Lähteet

Forkby, T. & Kiilakoski, T. (2014). Building capacity in youth work. Perspective and practice in youth clubs in Finland and Sweden, Youth & Policy, 112: 1–17.

Fusco, D. (2012). Framing Trends, Posing Questions, teoksessa Fusco, D. (ed.) Advancing Youth Work: Currents Trends, Critical Questions, New York: Routledge, 216–231.

Kiilakoski, T., Kinnunen, V. & Djupsund, R. (2015). Miksi nuorisotyötä tehdään? Tietokirja nuorisotyön opetussuunnitelmasta. Helsinki: Humak & Helsinki: Nuorisotutkimusseura. <https:// www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/106142/978-952-456-203-4.pdf?sequence=1>

Tuominen, S., Holm, I., Jaakola, V. & Kiilakoski, T. (2016). Nuorisotyöntekijän mediakasvattajuus on läsnäoloa. Teoksessa Pekkala, L., Salomaa, S. & Spisák, S. (toim.) Monimuotoinen mediakasvatus, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, 176–196. <https://kavi.fi/fi/monimuotoinen-mediakasvatus>

   

Keskustelu

10 kommenttia